ILMARISEN ANSIOTYÖT

Ensiksi kyntää Ilmarinen kyisen pellon ja osoittaa siis olevansa käärmeiden herra. Hieroglyfinä kuulunee käärme jo sinänsä pellon kuvaan, koska Kalevala kerta toisensa jälkeen käyttää pellosta sanontaa maa kyyn-alainen tarkoittamalla sillä mitään normaalia peltoa vaarallisempaa. Ilmarisen kohdalla on kuitenkin kysymys tavallista kyisemmästä kynnettävästä ja koska kysymys on auringonjumalan seikkailuista ja hänen kultistaan, on todennäköistä, että käärmeet ovat yön käärmeitä. Samoin on ilmeistä, että kaikki mikä Pohjolan häihin ja Ilmarisen ansiotöihin liittyy on vuodenaikaan sidottua rituaalia.

Toiseksi tehtäväkseen saa Ilmarinen Manalan karhun tai suden vangitsemisen. Tämä Kalevalan kohta vaappuu vielä tavallista enemmän pedon määrittelyssä, ja kuten aikaisemmin näimme, vaikutti siltä, että häilyvyys suden ja karhun välillä saattaisi aiheutua kuvamerkin, hieroglyfin, epätarkkuudesta. Hirvistä, poroista ja kamelivarsoista puhuessamme näimme saman ilmiön. – Kuvamerkki on kaikesta päättäen sanallisesti tulkittu lähimmän, vähänkin sen näköisen pedon mukaan ja susi-karhu voisi olla osoituksena siitä, että kysymys ei ole kummastakaan, vaan kolmannesta: tiikeristä tai jostakin sen sukuisesta, joka paremmin olisi sovitettavissa Kalevalan käärmeitä humisevaan maisemaan. Kasi on eläin, joka esiintyy Ilmarisen Väinämöiselle takoman miekan koristuksena ”kasi naukui naulan päässä”. Tiikeri tai jaguaari olisi uskottavampi. Epäilen, että hieroglyfi on tosiaan tässä tulkittu väärin: Naukuva kissa jumalain valmistaman sota-aseen koristuksena olisi joka tapauksessa kohtalaisen omintakeinen keksintö.

Pyhä kissaeläin tavataan inkain, mayain ja azteekkien uskonnoissa ja muistomerkeissä. Se tulkitaan tavallisimmin jaguaariksi. Kotikissaa eivät nämä kansat tunteneet.

Olimme siis Ilmarisen ansiotöissä, joihin kissankuvallisen miekan takominen tuli vielä ylityöksi. Kolmanneksi tehtäväkseen saa Ilmarinen Manalan hauen pyydystämisen.

                          

            ”Jo tulevi Tuonen hauki,

 Ve´en koira vengottavi,

 Ei ole hauki pienen pieni,

 Eikä hauki suuren suuri,

 Kieli kahta kirvesvartta,

 Hampahat haravan varren,

 Kita kolmen kosken verta,

 Selkä seitsemän venettä.”

                             

                           Tässä on edessämme kohta, jossa hieroglyfit ovat selvästi nähtävissä säkeiden viimeistellystä kieliasusta huolimatta.

                             

                            Eikö tämä pätisi krokotiilin kuvaukseksi? Jumalista ja hirviöistä on taaskin kyllä kysymys ja symbolisesti yön ja päivän taistelusta, mutta inhimillinen mielikuvitus ei ole sellainen, että se kalasta, jonka me tunnemme haukena, kasvattaisi tuollaisen pedon. Hauki ei ole ikänään ollut uhkana ihmiselle eikä ihmisen alitajunta, josta kummitukset ovat kotoisin, ole kuunaan voinut sitä uhkaavaksi olennoksi käsittää.

                            

                            Kuten jo olen monesti sanonut ja kuten jokaiselle, joka hetkeksikään pysähtyy asiaa ajattelemaan, selvenee,  ja mistä Kalevalan sisällys itse on parhaana ja vastaansanomattomana todisteena, ovat Kalevalan runot syntyneet kaukana nykyisiltä asuinsijoiltamme. Se mikä niissä liittyy nykyiseen ympäristöömme aiheutuu ilmastollisten seikkojen vaikutuksesta hieroglyfien tulkintaan.