LEMMINKÄINEN = VENUS

Ja Lemminkäinenkö siis olisi Venus? Kyllä. Afrodite. – Nämä menneisyyden jumalat olivat monipuolisia, ja jos kuvittelemme, että Lemminkäisen parta estäisi identifioimasta hänet Afroditeen kanssa, niin erehdymme. Kyproksessa palvottiin tätä jumalatarta miespuolisena ja pitkäpartaisena. – Näille jumalille ei mikään ollut mahdotonta.

Planeetat syntyvät, kasvavat, vanhenevat, kuolevat ja syntyvät uudelleen eri merkeissä – jokaista vaihetta vastaa oma hahmonsa, jumalallisen voiman uusi ilmenemismuoto, ei uusi jumala.

Lemminkäinen itse on Venuksen pääedustaja ja Venuksen asema tänä 4 Ahau päivänä on vaarallinen ihmiskunnalle.

Mutta kuinka on esimerkiksi tämä saunassa käynti luonnistunut Chac-Lemminkäiselle, jos hän on planeetta?

Jumaluuden maallinen edustaja on ylipappi, joka tekee kaiken, mitä tehtävissä on, havainnollistaakseen jumalain toimintoja. Kalevalan ylipappi on Vaka Vanha Väinämöinen. Maya-vastine tässä rituaalissa on nimeltään Bakab – nelinkertaisena kuten aina.

Ennen tämän käsittelyn alaisena olevan uskonnollisen seremonian alkua oli siihen valmistuttu kahdeksankymmenen päivän ajan. Valmistelevaan jaksoon kuuluivat monet muut uhrimenot, paasto, valvominen.

Lemminkäisen pakoretkessä voisimme todennäköisesti seurata Venus-planeetan etenemistä, josta tämä pakoretki ilmeisesti osaltaan kertoo, kuten myös uskonnollisista menoista, joista kylän neitosten kisat ovat esimerkkinä. – Se, joka haluaa saada aavistuksen tuollaisten kisojen sisällyksestä, saattaisi tehdä viisaasti tutustumalla Euripideen Bakkantteihin. Neitojen kisa ei Kalevalassa tarkoita kansantanhuja ja kansallispukuista piirileikkiä.

Ei myöskään Väinämöisen asu ole se valkea, tolstoilainen talonpoikaiskostyymi, patalakki ja tuohivirsut, joihin hänet tavallisesti vaatetetaan, eikä hän edes tallustele koivumetsässä tuohikontti hartioillaan, vaan pukeutuneena idän punaiseen viittaan ja säteilevän auringon sulkapäähineeseen hän laskee tähtien ratoja, purjehtii valtamerta ja uhraa lähimmäisiään.

Äidin piilopirtti, johon Lemminkäinen palaa pakomatkaltaan, on selvästi symbolinen kuva paluusta syntymää edeltävään tilaan, josta uusi kiertokulku saa alkunsa.

Äidin piilopirtti-runossa todetaan myös Pohjolaisten tuhonneen kaiken Lemminkäisen omaisuuden. Äitinsä hän lopulta löytää, mutta Kyllikistä ei mainita sanaakaan – tämä tukee olettamusta, että Kyllikki on Lemminkäisen äidin aspekti, tai yhtä hyvin eräs puoli Lemminkäisessä. Alkuperältään on Lemminkäinen melkoisella varmuudella kaksisukuinen.

Omaisuuden tuhoaminen ja uusiminen kuuluu Maya-uskoon. Käyttöastiat, huonekalut, usein talot, vieläpä kokonaiset pyramiditkin uusittiin periodeittain. Pyramidit siten, että uusi rakennettiin vanhan peitteeksi.

Lemminkäisen edesottamuksista olisi kertomista loputtomiin, mutta tämä riittäköön tällä erää näytteeksi hänen ja Maya-jumalten yhtäläisyyksistä. 

KALEVALA ON KALENTERI

             Kalevala on kalenteri ja sen sanallinen muoto kätkee taakseen hieroglyfikirjoituksen ja tämä hieroglyfikirjoitus on sama, jota Maya-intiaanit käyttävät kalenteriinsa.

                             

             Saadaksemme käsityksen siitä, mitä kalenterilla tässä tapauksessa tarkoitetaan, otamme esille almanakkamme. Olettakaamme, että sen tietoihin auringonpimennyksistä, kuun vaiheista, joulun ja pääsiäisen tulosta, kuuluisivat tarkat ohjeet noihin ilmiöihin suhtautumisesta, ja että kansalaisen käytös, ruokavalio ja sukupuolielämä olisivat almanakkaan sidotut. Nimiluettelon lisäksi jokaiseen nimeen kuuluisi vakava tähtiasentoihin ynnä muihin perustuva horoskooppi, jonka paikkansa pitävyyttä kukaan ei asettaisi kyseenalaiseksi, ja tämä horoskooppi käsittelisi koko olemassaoloa, universumia… Tämän tapainen on sisällöltään se kalenteri, jonka me tunnemme Kalevalana ja muu maailma pääasiallisesti käsittämättöminä Mayahieroglyfeinä.

                             

             Ymmärtämättömyytemme Kalevalan edessä aiheutuu siitä, ettemme tajua tämän uskonnon totaalisuutta, koska nykyinen uskontomme on johtanut meidät harhakäsitykseen, että kaikki uskonnot ovat pelastusoppeja ja varsinaisen elämänmenon ulkopuolella.

                             

             Miltä tämä kalenteri-usko näyttäisi käytännössä?

                             

             Chac-hahmo, joka oli eräs mayain maissinryöstäjistä on seuraavassa suoraan verrattavissa Lemminkäiseen – ja samalla saamme kiinteän pisteen ajanlaskuun. Thompson luonnehtii havainnollisesti erään tärkeän päivän rituaalin ja uhrimenot, hänen päivänsä merkintä on 4 Ahau 13 yax, kymmenennen kauden viidestoista katun – katun on kaksikymmenvuotisperiodi, joka päättyy 4 Ahau päivänä auringonlaskuun ja Venus-planeetan syttymiseen, tai vaihtoehtoisesti maailmanloppuun, jonka tiedetään odottavan jonkin katunin päätöksenä.

                             

             Mayain kaksinkertainen kalenteri pitkine ja lyhyine ajanlaskuineen on tarkkuudessa ja monimutkaisuudessa vertaistaan vailla ja ainoastaan ammattiastronomi voi pystyä antamaan siitä käsitettävän selonteon. Tässä riittää, että huomioimme Venus-planeetan esittävän merkityksellistä osaa mayain ajanlaskussa.

                                

             Hammasrattaiden tapaan kiertyvät mayain astronomiset matkamittarit ja kiertyessään tuottavat päivien merkitykselliset yhdistelmät, kaudet ja jaksot.

                             

             Ne uskonnolliset menot, joihin nyt käymme käsiksi, ovat omistetut planeetalle, jonka me tunnemme Venuksena ja päivä on kaksikymmenvuotis-jakson pääte eikä siis ilmeisestikään jokavuotinen juhla, jollaisiin olemme omien kalenteriin sidottujen juhlien suhteen tottuneet.

                             

             Tämän Maya-juhlan, rituaalin kalevalainen vastine on Lemminkäisen matka Pohjolan häihin.

                             

             Heti ensimmäiseksi havaitsemme, että Kalevalamme ilmoittaa uhritoimituksen olevan odotettavissa – Ahti kuulee melua kylältä, jolloin:

                                                          

                           ”Tuuma aivohon osasi:

    Häitä Pohjola pitävi

    Salajoukko juominkia!

    Murti suuta, väänti päätä,

    Murti mustoa haventa …”

                             

             Mustan havenen murtaminen on kuoleman enne. Hän ei ole mustatukkainen. Salajoukko Pohjolan Pohjolan nimenä saattaisi viitata näkymättömissä oleviin taivaankappaleihin.

                             

             Päätettyään lähteä Pohjolaan Lemminkäinen luonnollisesti ensi töikseen pyytää äitiään lämmittämään saunan. Hän syö saunan lämmetessä:

                                                          

                          ”Siitä lieto Lemminkäinen

   Otti ruokoa rutosti,
   Meni saunahan samassa,

   Kävi kylpyhuonehesen.”

                             

             Chac, Lemminkäisen Maya-vastine, ei myöskään voi ajatella osallistuvansa uskonnolliseen rituaaliin käymättä ensin saunassa. ”Monissa Maya-raunioissa on löytynyt taitavasti konstruoituja saunoja. Tällainen sisältää lämpöhuoneen, joka on varusteltu höyrynvalmistuslaitteella sekä jäähdyttelyhuoneen”, lausuu Thompson. Lisäksi tietävät lähteet kertoa, että kylpijät hankaavat itseään ja toisiaan oksilla.

                             

             Lemminkäinen lähtee matkalleen:

                                                          

                          ”Äiti kielsi poikoansa,

   Nainen miestänsä epäsi,

   Epäsi kavetta kaksi,

   Kielsi kolme luonnotarta …”

                             

             Miksi kolme? Keitä? Vai ovatko kaikki eräässä mielessä yksi ja sama, Lemminkäinen mukaanluettuna? Onko kave laadullisesti Luonnottaresta poikkeava ilmenemismuoto?

                             

             Tyytykäämme toteamaan, että he kaikki ovat tekemisissä Venus-planeetan kanssa tässä esiintymisessään.

LEMMINKÄISEN KUOLEMA

Tuonen verinen poika iskee Lemminkäistä miekallaan: ”Miehen viieksi muruksi, kaheksaksi kappaleeksi”. Tuonen verisellä pojalla on ollut todellisuudessa vastineenaan uhripappi. Mayain rituaalissa seurasi uhrin paloittelua rituaalinen kannibalismi, jota tiedetään myös esiintyneen Intiassa. Uhri oli jumalan ruumiillistuma ja kannibalismi ihmisen mahdollisuus päästä osalliseksi jumaluudesta. Herran pyhä ehtoollinen on tällaisen rituaalin seuraaja.

                             

            Jo ennen Tuonelaan joutumistaan on Lemminkäistä ammuttu nuolella ja tällainenkin uhraamistapa esiintyy vertauksemme kohteena olevissa kulttuureissa. – Voidaanhan tietysti esittää, että Kalevala on otettava symbolisesti: Varmaa kuitenkin on, että Lemminkäisen kuolemaan on tarvittu ihmisuhri – juuri symboliksi, kuvaamaan jumaluuden kuolemaa.

                             

             Ihmisuhrit kuuluivat  likimain kaikkiin muinaisiin uskontoihin, Kreikasta Intiaan.

                             

             Lemminkäistä ammutaan ”Kautta kainalon vasemman oikeahann olkapäähän”, ja nuolena käytetty käärme lävistää sitä paitsi sekä maksan että sydämen. Maya-rituaalissa tähdättiin myös sukupuolieilimiin.

                             

              Lemminkäinen solvaisee märkähattua syyttämällä tätä sukurutsauksesta ja eläimiin sekaantumisesta, joten ei olisi kumma, jos tämä runon jossakin versiossa olisi ottanut tähtäimeensä Lemminkäisen sydämen sijasta eräät muut elimet.

                             

              Tässä Lemminkäisen ampujassa on muutamia omituisia piirteitä, joita on syytä tarkastaa.

                                                          

                        ”Ukko Pohjolan sokea

 Tuop´ on Tuonelan joella,

 Pyhän virran pyörtehellä,

 Katselevi, kääntelevi,

 Tulevaksi Lemminkäistä.

  Jo päivänä muutamana

 näki Lieto Lemminkäisen

 Saavaksi läheneväksi…”

                                                          

                Kuinka tämä on selitettävissä? Umpisilmä, sokea, josta runo vähääkään hämmästystä osoittamatta kertoo, että tämä näki? Syy tähän kummalliseen asiain tilaan on, että ampuja on sekä sokea että näkevä. Sokeus hänessä on ainoastaan kirjoitustekninen, toisin sanoen, hieroglyfinen ominaisuus, suljettu silmä on kuoleman merkki, ilmoittaa hänet tuhoa tuottavaksi. Kun hänen on jotakin katsottava, käytetään hänestä näkevää merkkiä. 

VIIRUNAAMA ILMARINEN

Kullervon karhujen raadeltua Ilmarisen emännän Ilmarinen lähtee uudelle kosiomatkalle Pohjolaan ja merkillepantavaa tässä runossa on, että se käyttää Pohjolan emännästä pahaenteistä Louhi-nimitystä. Pohjolan häiden yhteydessä häntä mainitaan muilla ja positiivisemmilla nimillä. Louhi kieltäytyy antamasta tytärtään.

             

             ”Siitä Seppo Ilmarinen

 Murti suuta, väänti päätä,

 Murti mustoa haventa.”             

                             

             Maya-hieroglyfeissä on musta onnettomuuden enne, eräs sodan ja kuoleman tuntomerkeistä eikä se Kalevalan urhoista käytettynäkään merkitse, että nämä välttämättä olisivat mustatukkaisia.

                             

             Mustan havenen murtaminen ei ole tämänkertaisen Ilmarisen ainoa vieras tuntomerkki. Kalevalan ainainen todensanoja, lapsi lattialta, havaitsee Ilmarisen oudot piirteet ja varoittaa sisartaan:

                                                          

                         ”Neitonen, sinä sisari,

                          Elä sulho´on ihastu,

  Elä sulhon suun pitohon

  Eläkä jalkoihin jaloihin!

  Sulholl´ on suen ikenet,

  Revon koukut kormannossa

  Karhun kynnet kainalossa,

  Verenjuojan veitsi vyöllä…”

                             

            Kuinka tämä on selitettävissä? Miksi hänellä on suen ikenet, mutta ei hampaita? Revon koukut ja karhun kynnet? Ja kaiken kukkurana verenjuojan veitsi! – Jonkinlainen vamppyyri on vähintä mitä tämän kuvauksen takana voi kuvitella piilevän. Tämä on Ilmarisen yöpuoli. Ja koska Ilmarinen on aurinkoa edustava jumaluus, on päävastuu verenjuonnista sälytettävä tuon taivaankappaleen niskoille. Atahualpan, inkain ylimmäisen uhripapin vampyyrin nahoista valmistettu viitta omasi syvemmän symbolisen merkityksen kuin samanaikaisten eurooppalaisten hallitsijain hermeliinivaippa.

                             

             Ilmarisen tuntomerkit viittaavat selvästi siihen, että uhritoimitus on odotettavissa. Ilmeisesti edustaa Pohjolan toinen tytär, samoin kuin sisarensa, kuuta. Uskonnollisessa rituaalissa on Ilmarisen sijalla ylipappi ja Pohjolan tyttären sijalla tarkoitukseen valittu, tässä tapauksessa ryöstetty, neitonen.

                             

              llmarinen siis ryöstää Pohjolan tyttären ja pakenee saaliineen. Tyttö vaikeroi kovaa kohtaloaan ja sanoo:

                                                         

                        ”Parempi minun olisi

 Jänön juoksevan jälillä,

 Koukkupolven polkemilla,

 Kuin tämän kosijan reessä,

 Viirunaaman viltin alla.”

                         Nimitys ”viirunaama” toistuu sen jälkeen vielä kahdesti.

                             

               Sanoista käy ilmi, että neidon tuntema kammo aiheutuu Ilmarisen kasvoissa nähtävästä viirusta, jonka tuhoa ennustava merkitys on niin selvä, että tytär sen nähtyään on valmis valitsemaan mieluummin minkä muun kohtalon tahansa.

                             

               Mayain ihmisuhrien jumalan tunnuksena on musta juova, joka osittain ympäröi hänen silmäänsä ja jatkuu poskelle.

   Pohjolan tyttären pahat aavistukset käyvät toteen. Seuraavana aamuna Ilmarinen vetää miekkansa ja aikoo iskeä hänet hengiltä, mutta muuttaa sitten mieltää ja laulaa hänet lokiksi. Kalevalaisessa kielenkäytössä ei menettelyissä liene sanottavaa käytännöllistä eroa. Nimellisenä syynä tekoon on neitosen yöllinen uskottomuus, joka edelleen vahvistaa olettamusta, että hänet astronomisena ilmiönä on katsottava kuuttareksi.

ILMARISEN ANSIOTYÖT

Ensiksi kyntää Ilmarinen kyisen pellon ja osoittaa siis olevansa käärmeiden herra. Hieroglyfinä kuulunee käärme jo sinänsä pellon kuvaan, koska Kalevala kerta toisensa jälkeen käyttää pellosta sanontaa maa kyyn-alainen tarkoittamalla sillä mitään normaalia peltoa vaarallisempaa. Ilmarisen kohdalla on kuitenkin kysymys tavallista kyisemmästä kynnettävästä ja koska kysymys on auringonjumalan seikkailuista ja hänen kultistaan, on todennäköistä, että käärmeet ovat yön käärmeitä. Samoin on ilmeistä, että kaikki mikä Pohjolan häihin ja Ilmarisen ansiotöihin liittyy on vuodenaikaan sidottua rituaalia.

Toiseksi tehtäväkseen saa Ilmarinen Manalan karhun tai suden vangitsemisen. Tämä Kalevalan kohta vaappuu vielä tavallista enemmän pedon määrittelyssä, ja kuten aikaisemmin näimme, vaikutti siltä, että häilyvyys suden ja karhun välillä saattaisi aiheutua kuvamerkin, hieroglyfin, epätarkkuudesta. Hirvistä, poroista ja kamelivarsoista puhuessamme näimme saman ilmiön. – Kuvamerkki on kaikesta päättäen sanallisesti tulkittu lähimmän, vähänkin sen näköisen pedon mukaan ja susi-karhu voisi olla osoituksena siitä, että kysymys ei ole kummastakaan, vaan kolmannesta: tiikeristä tai jostakin sen sukuisesta, joka paremmin olisi sovitettavissa Kalevalan käärmeitä humisevaan maisemaan. Kasi on eläin, joka esiintyy Ilmarisen Väinämöiselle takoman miekan koristuksena ”kasi naukui naulan päässä”. Tiikeri tai jaguaari olisi uskottavampi. Epäilen, että hieroglyfi on tosiaan tässä tulkittu väärin: Naukuva kissa jumalain valmistaman sota-aseen koristuksena olisi joka tapauksessa kohtalaisen omintakeinen keksintö.

Pyhä kissaeläin tavataan inkain, mayain ja azteekkien uskonnoissa ja muistomerkeissä. Se tulkitaan tavallisimmin jaguaariksi. Kotikissaa eivät nämä kansat tunteneet.

Olimme siis Ilmarisen ansiotöissä, joihin kissankuvallisen miekan takominen tuli vielä ylityöksi. Kolmanneksi tehtäväkseen saa Ilmarinen Manalan hauen pyydystämisen.

                          

            ”Jo tulevi Tuonen hauki,

 Ve´en koira vengottavi,

 Ei ole hauki pienen pieni,

 Eikä hauki suuren suuri,

 Kieli kahta kirvesvartta,

 Hampahat haravan varren,

 Kita kolmen kosken verta,

 Selkä seitsemän venettä.”

                             

                           Tässä on edessämme kohta, jossa hieroglyfit ovat selvästi nähtävissä säkeiden viimeistellystä kieliasusta huolimatta.

                             

                            Eikö tämä pätisi krokotiilin kuvaukseksi? Jumalista ja hirviöistä on taaskin kyllä kysymys ja symbolisesti yön ja päivän taistelusta, mutta inhimillinen mielikuvitus ei ole sellainen, että se kalasta, jonka me tunnemme haukena, kasvattaisi tuollaisen pedon. Hauki ei ole ikänään ollut uhkana ihmiselle eikä ihmisen alitajunta, josta kummitukset ovat kotoisin, ole kuunaan voinut sitä uhkaavaksi olennoksi käsittää.

                            

                            Kuten jo olen monesti sanonut ja kuten jokaiselle, joka hetkeksikään pysähtyy asiaa ajattelemaan, selvenee,  ja mistä Kalevalan sisällys itse on parhaana ja vastaansanomattomana todisteena, ovat Kalevalan runot syntyneet kaukana nykyisiltä asuinsijoiltamme. Se mikä niissä liittyy nykyiseen ympäristöömme aiheutuu ilmastollisten seikkojen vaikutuksesta hieroglyfien tulkintaan.

ITKEVÄT JUMALAT

Puhuessamme alkupuolella quechua-kielestä näimme sanan huaca. Tämä sana tarkoittaa itkemistä niin suomessa kuin quechuassakin.  Inkainkin huomattavin jumaluus on itkevä Viracocha ja itkeminen on osa hänen palvonnastaan ja tämä itkeminen pääosaltaan toimeen valittujen naisten tehtävänä. Ammattimaiset itkijänaiset ovat tunnetut omastakin menneisyydestämme. Huaca nähdään quechuassa jumalaistarustoon kuuluvana naishahmon nimenä Mama Uaca.

Esittäisin nyt kysymyksen, eikö olisi todennäköistä, että sana vaka Väinämöisemme edessä itseasiassa olisi samaa alkuperää kuin huaca -  ja tarkoittaisi siis itkevää Väinämöistä?

Kuinka tahansa - itkevä jumaluus Väinämöinen joka tapauksessa on:

             

            ”Itsensäki Väinämöisen,

 Kyynel vieri kyykähteli,

 Tippui tilkat silmistänsä,

 Vierivät veripisarat,

 Karkeammat karpaloita,

 Herkemmät hernehiä,

 Pyöreämmät pyyn munia,

 Pereämmät päitä pääskyn.

 Veet vieri silmästänsä,

 Toiset toisesta noruvi,

 Putosivat poskipäille,

 Kaunihille kasvoillensa

 Kaunihilta kasvoiltansa

 Leveille leuoillensa

 Leveiltä leuoiltansa,

 Reheille rinnoillensa

 Reheiltä rinnoiltansa,

 Päteville polvillensa jne.

Eikä tämä ole ainutlaatuinen tapaus Väinämöisen elämässä.

Uskonnot, jossa sateentekeminen on saavuttanut tällaisen valta-aseman, on oltava syntyisin seuduilta, jossa sateen ajallaan ilmestyminen on elinehto. Näin ei etenkään vanhemmassa Maya-valtiossa ole asia. Päinvastoin, monin paikoin sataa enemmän kuin tarpeeksi. Ja on lisäksi niin pilvistä, että tarkan ja monimutkaisen Maya-kalenterin tekoon tarvitut astronomiset havainnot jo siitä syystä olisivat vieneet tuhannen vuotta. Mutta tällaisista havainnoista ei nähdä jälkeäkään. Kolmesataaluvun alussa syntyy kalenteri täysin valmiina tyhjyydestä. Sateenjumalat ovat yhtä vieraat tuossa ympäristössä kuin ne ovat omassamme ja ne viittaavat itse omaan lähtökohtaansa, Intiaan.

Itzamna on ajanlaskuun liittyvä jumaluus, tämä on laita useimpien muidenkin Maya-jumaluuksien. Ilman Maya-kalenterin perusteellista käsittelyä on kuitenkin vaikeaa suorittaa rinnastusta heidän ja kalevalaisten hahmojen välillä. Sateentekijänä ja päivän päästäjänä on Väinämöinen selvästi ajanlaskun kanssa tekemisissä.

Kaikissa toimissaan osoittaa Väinämöinen päättäväisyyttä, kyvykkyyttä ja voimaa. Hänen lahjakkuudessaan, rohkeudessaan ja tietävyydessään ei ole paljoa lisäämisen varaa. Siksi tuntuu melko kummalliselta, että Aino hukuttautuu mieluummin kuin ottaa miehekseen tämän kuulun uroon. Ja Pohjolan tytär, jota Väinämöinen on lähtenyt kosimaan sanoo:

                          

             ”Mene en Väinölän ukolle,

  Ikivanhalle varaksi,

  Vaiva vanhasta tulisi,

  Ikävä iällisestä.”

Mahtaa olla niin, että vanhuus on Väinämöisen hieroglyfinen ilmenemismuoto, niin sanoaksemme hänen jumalainen naamionsa, joka on yhdistävänä lenkkinä tämän ylipapin ja jumalain välillä ja hänen sukupuolinen pidättyväisyytensä kuuluu osana uskonnolliseen rituaaliin. Minusta vaikuttaa Aino-runo selvästi uhritoimitukselta ja Kalevalan viimeisen runon lakonisesta tiedoituksesta päättäen se on tehnyt saman vaikutuksen kristinuskon varhaiseen edustajaan.

RISTIINNAULITSEMINEN

             Juuri lainaamiamme säkeitä edeltää aukko, jossa varsinaisen evankeliumin kuuluisi olla. Todennäköistä kuitenkin on , että piirtäjä on jo tämänkin perusteella tajunnut yrityksensä mahdottomuuden ja luopunut toimestaan. Seuraavassa olemme nimittäin jo lähestymässä Vapahtajan elämän loppuvaiheita:

                             

            ”Jopa tieän poikuesi,

 Voi, poloinen, poiuttasi!

 Tuoll´ on pieni poikuesi,

 Kultainen omenuesi,

 Onp´ on suossa suonivyöstä,

 Kankahassa kainalosta,

 Marjatta matalaneiti,

 Etsi suolta poikoansa:

 Poika suolta löyettihin,

 Tuolta tuotihin kotia.”

Suossa suonivyöstä, kankahassa kainalosta on Kalevalan vakiintunut kuva tuhosta ja tukalasta tilanteesta. Se tarkoittaa tässä ristiinnaulitsemista ja jos tulkkimme olisi ymmärtänyt kristinuskon olevan kysymyksessä olisi käännös kuvasta sanoiksi kuulunut: Ristiinnaulitseminen. Jos sitävastoin hieroglyfien piirtäjä olisi yrittänyt sen piirtää, ei ainoakaan hänen lukijoistaan olisi ymmärtänyt kuvan merkitystä.

Jos Kalevala olisi suullista perinnäistietoa ei runon tekijällä olisi ollut mitään aihetta käyttää ´suossa suonivyöstä´- kuvaa. Hän olisi voinut valita vapaasti sopivammat sanat, vika ei nimittäin ole sanavaraston vähyydessä, vaan hieroglyfien niukkuudessa. Jokaisella Kalevalaisella jumalalla on oma, vakiintunut ja monimutkainen merkkinsä, mutta Kristus ei tässä aikaisessa vaiheessa ole ehtinyt saada traditionaalisia tuntomerkkejään, jotka myöhemmin hänen ympärilleen kasaantuvat.

KALEVALAN IKÄ

Marjatan Poika runoa lienee pidetty suhteellisen myöhäisenä lisänä Kalevalassamme.  Muihin kansalliseepoksemme runoihin verrattuna se on nuori, mutta sellaisenakin sijoitettava ajanlaskumme ensimmäiseen tai toiseen vuosisataan. Jos se olisi myöhemmältä ajalta ei se liittyisi muuhun Kalevalaan edes niin kiinteästi kuin nyt on asia. Varsinainen Kalevala taas ehdottomasti on kotoisin Kristuksen syntymää edeltäviltä vuosituhansilta.

Marjatan Poika runon suhteen voimme tehdä havainnon, että siinä tietäjät itäisiltä mailta eivät saavu vastasyntynyttä käynnillään kunnioittamaan. Kuitenkin juuri heidän hieroglyfinen esittämisensä olisi ollut yksinkertaista eikä heitä esittävä kuva olisi tuottanut tulkille vaikeuksia. Onkin niin, että itämaan tietäjät ovat myöhempi legendalisä ja heidän poissaolonsa siis pieni tuki olettamukseemme runon varhaisuudesta. Samoin puuttuu Josef, jonka läsnäoloon olemme tottuneet, mutta jonka olemassaolon suhteen on Qumran-löytöjen perusteella esitetty epäilyksiä.

Marjatta siis synnytti poikansa ja ”Kasvatteli kaunoistansa, kullaista omenuttansa, hopeista sauvoansa”:  nämä ovat jälleen Kalevalan vakiosymboleja ja sujuvat hyvin, mutta sitten seuraa kohta, jossa tavaton tapahtumasarja on supistettu muutamaan riviin:

”Katoi poika polviltansa

 Lapsi lannepuoliltansa.

 Marjatta matala neiti,

 Tuosta tuskille tulevi,

 Rapasihe etsimähän,

 Etsi pientä poiuttansa,

 Kullaista omenuttansa,

 Hopeista sauvoansa

 Alta jauhavan kivosen,

 Alta juoksevan jalaksen,

 Alta seulan seulottavan,

 Alta korvon kannettavan...”

                             

             Tämä etsiminen vaikuttaa naiivilta ja parodiselta, mutta ei ole kumpaakaan. Se ei kirjallisena tuotteena ole missään nimessä halveksittava. Etsiä kaikista mahdollisista paikoista, on lause, jota kuvakirjoitus ei voi sanoa muutoin kuin esittämällä näiden paikkojen kuvat.

MARIAN ILMESTYS KALEVALASSA

Marjatta-runon kieliasu on keskeneräinen, mikä siis ilmeisesti aiheutuu siitä, että kuvattava tapahtumasarja on sekä hieroglyfien kirjoittajalle että niiden myöhemmälle tulkille vieras, etten sanoisi käsittämätön. Ja muuttuu jatkossa vielä käsittämättömämmäksi.

”Kirkui marjanen mäeltä,

 Puolukkainen kankahalta:

 

Tule, neiti, noppimahan,

 Punaposki poimimahan,

 Tinarinta riipimähän

 Vyö vaski valitsemahan...

 Marjatta, korea kuopus,

 Meni matkoa vähäsen,

 Meni marjan katsantahan,

 Punapuolan poimintahan

 Hyppysillähän hyvillä,

 Kätösillä kaunihilla.

 Keksi marjasen mäeltä,

 Punapuolan kankahalta:

 On marja näkemiänsä,

 Puola ilmoin luomiansa,

 Ylähähkö maasta syöä,

 Alahahko puuhun nousta.”

Tämä vaikuttaa kummallisemmalta kuin se itseasiassa on. Kysymyksessä on Marian ilmestys. Meidän vakiintunut käsityksemme asiasta lienee, että Marian ilmestys sisältää jonkinlaisen siivellisen olennon, mutta kalevalaisten hieroglyfien kirjoittaja tuo esille ilmestyksen ylimaallisuuden sijoittamamalla marjan ilmaan: ”On marja näkemiänsä, puola ilmoin luomiansa, ylähähkö maasta syöä alahahko puuhun nousta!”

Tapa, jolla Marjatta saa Marjan käsiinsä on katsomisen arvoinen: ”Tempoi hartun kankahalta, jolla marjan maahan sorti.” Tempoi ja sorti ovat selvästi liian raivoisat verbit tuohon yhteyteen ja osoittavat, että kuvaa tulkitseva ei ole löytänyt sanavarastostaan sujuvampaa ilmaisua.

Edelleen marjan matka maasta Marjatan vatsaan on pikkutarkkaa kuvan tulkitsemista. Ainoastaan piirretty kuva, kömpelö hieroglyfinen teksti voidaan pukea seuraavanlaiseen sanalliseen asuun:

”Niinpä marja maasta nousi

 Kaunoisille kautoloille,

 Kaunoisilta kautoloilta

 Puhtahille polviloille

 Puhtahilta polviloilta

 Heleville helmasille.

 Nousi siitä vyörivoille,

 Vyörivoilta rinnoillensa,

 Rinnoiltansa leuoillensa,

 Leuoiltansa huulillensa

 Siitä suuhun suikahutti,

 Keikahutti kielellensä,

 Kieleltä keruksihin

 Siitä vatsahan valahti.

 Marjatta, korea kuopus.

 Tuosta tyytyi, tuosta täytyi,

 Tuosta paksuksi panihe,

 Lihavaksi liittelihe.

 Alkoi pauloitta asua.

 Ilman vyöttä völlehtiä. ”

Kaiken tämän sanoo nykyinen kirkkomme kolmella sanalla: Sikisi Pyhästä Hengestä.

Mutta miksi käyttää Kalevala tällaista mieletöntä hokemaa tapahtuman kuvaukseksi?’

Siksi, että hieroglyfien piirtäjällä ei ole symbolia ´Pyhälle Hengelle´ ja siksi, että niiden lukija ei ymmärrä piirtäjän yrittäneen sanoa juuri sitä. Näyttää vielä silmiinpistävältä, että piirtäjä – mutta ei lukija – on ollut selvillä, että kysymys on Kristuksesta.

Valitsemalla marjan Marjatan raskauden aiheeksi haluaa piirtäjä kertoa, että Maria tuli raskaaksi itsestään ja sijoittamalla marjan ilmaan yrittää hän kuvata hedelmöittymisen hengellisyyttä.

Ei ole syytä ihmetellä sanonnan tai sen takana piilevää hieroglyfitekstin kömpelyyttä. Koko esitetty ajatus on ollut Kalevalan kansalle vieras.