VÄINÄMÖINEN JA INKAT

                             Olemme jo aikaisemmin nähneet, että muinaisuuden kansat eivät arvostaneet asioita niille uhratun palstatilan mukaan, vaan keskittivät sanomansa äärimmilleen, tiiviimpään mahdolliseen kuvaan.

                             

                             Tiedotuksen lyhyys ei ole todistus asian mitättömyydestä.

                             

                             Että näinkin itsestään selvästä asiasta on huomautettava, johtuu siitä, että koko ymmärryksemme on tottumusten orja ja ajatuksemme kaikkea muuta kuin vapaa.

                                    

                                   ”Lauloi vaskisen venehen,

Kuparisen umpipurren.”

                             Näyttää siltä, että alus on tavallisesti käsitetty jonkinlaiseksi ruuheksi yksinomaan siitä syystä, että Kalevalamme kuittaa sen kahdella rivillä. Myöskin on otaksuttu itsestään selvänä asiana, että vene tarkoittaa aina pikkupurtiloa, siitäkin huolimatta, että Kalevala monessa kohdin antaa runsaammat mitat: Satalauta, satahanka. Ja yksi Väinämöisen aluksista on kyllin suuri ”soutoa sa´an urohon, ilman istua tuhannen”.

                             

                            Tiedot ovat summittaisia, mutta asiaton liioittelu ei ole Kalevalalle ominaista. Se käyttää tähtitieteellisiä mittoja puhuessaan avaruuden asioista, ei kerskuakseen maallisilla saavutuksilla. Laivoista puhuessaan se liikkuu inhimillisten mittojen piirissä. Umpipursi määrittelee aluksen kannelliseksi ja osoittaa laivanrakennuksen ehtineen pitkälle.

                           

                             Kupari tässä yhteydessä on myöskin otettava vakavalta kannalta. Rauta ja kupari esiintyvät Kalevalassa toistensa synonyymeinä, mikä aiheutunee siitä, että metallin merkki on yksi ja yhteinen, alun perin kuparia tarkoittava.

                            

                             Kalevalan kuvauksen laivanveistosta ja merenkäynnistä ovat monet ja asiantuntevat. Niiden selitykseksi ei riitä koko Neuvostoliiton alue tundrineen ja aroineen. Bjarmit ehkä kylläkin purjehtivat Jäämerta, mutta sijoittaa Kalevala sinne käärmeineen, auringonpalvojineen ja sateentekijöineen! – Kalevala on kotoisin huomattavasti eteläisemmästä todellisuudesta.

                                                                                       

                                   ”Vaka vanha Väinämöinen

Itse istuvi perähän,

Läksi selvälle selälle …”

                             Lausuttuaan erinäisiä tähtitieteellisiä uhkauksia purjehtii Väinämöinen pappeineen

                                                                                       

                                   ”Yläisihin maaemihin,

 Alaisihin taivosihin.”

                             

                             Siis ehkä lähinnä kohti taivaanrantaa eikä tämä sano mitään matkan lähtökohdasta, mutta johonkinhan meidän on sekin sijoitettava.

                             Kysymys on melko monipuolisesta ja monessa suhteessa hyvin pitkälle kehittyneestä kulttuurista. Ajankohta ensimmäinen tai toinen Kristuksen jälkeinen vuosisata. Missä päin maapalloamme löytyisi niin tuntematon kohta, että tällaista saattaisi tapahtua ilman, että se jättäisi suurempia jälkiä aikakirjoihin?

                             Ehdotukseni ja lisäksi luultavasti ainoa kohta, joka voi tulla kysymykseen lähtökohtana, sijaitsee suunnilleen nykyisessä Etelä-Vietnamissa, jossa muutaman Kristuksen jälkeisen vuosisadan aikoihin vielä kukoisti valtio, jonka kiinalaiset muistiinpanot tuntevat nimellä Funan, ja jolla saattaisi olla jotain tekemistä asiamme kanssa. Neljäsataa-luvulla tämä valtio näyttää kadonneen ja muistomerkit käyvät sanskriitinkielisiksi. Vielä puolisen vuosituhatta lisää ja Vietnamin nykyiset asukkaat alkavat hiljalleen saapua alueelle. – Jossakin noilla tienoin pitäisi Väinämöisemme lähtökohdan sijaita.

                             Ja miksi hän tuli juuri Keski-Amerikkaan?

                            Siksi, että auringonpalvojan ainoa luonnollinen purjehdussuunta on kohti auringonnousua.

USKONTOJEN KOHTAUS

Mutta jatkakaamme matkaamme olettamusten hetteikössä, ei siksi, että saisimme kiinteää maata jalkaimme alle, vaan siksi, että tässä vaiheessa on takaisin kääntyminen myöhäistä.

Kuka tai ketkä toivat uskonnon?

Vastaukseni, joka ei tähän saakka ehtinyttä lukijaa pöyristytä lainkaan samassa määrin jos olisin sen ensimmäisellä sivulla esittänyt, on: Väinämöinen. Ja hänen nimessään kulkeva ja häntä seurannut pappisjoukko. – Olemme jo nähneet, että Väinämöinen on merenkulun ylin taitaja Kalevalassa.

Mayat eivät tiettävästi ole olleet merenkävijöitä eikä heitä uusi kulttuuri sellaisiksi muuta. Tästä huolimatta esittävät merelliset symbolit heidän uskonnossaan vähintään yhtä suurta osaa kuin Kalevalassa.

Mutta mikä olisi saanut Väinämöisemme tuolle uhkarohkealle matkalle?

Aikaisemmin sanoin, että matkan aihe saattaisi olla astrologinen. – Mutta tähdet ovat luultavasti vastuussa hänen maihinnousupaikastaan, kun sensijaan hänen lähtönsä aihe nähdään Kalevalassa ja on siinä oikein varustettu otsikolla: Väinämöisen lähtö.

Arvaanpa tosin monen tieteellisen otsan käyvän ankariin kurttuihin näin suorasukaisen tulkinnan edessä, mutta koska Kalevalamme on Maya-hieroglyfien lähin omainen, ovat ne olleet jossakin tekemisissä toistensa kanssa.

Sanoin myös, etten aio käyttää Kalevalaa todistaakseni historiallisia tapahtumia kuten sotia ja muita mullistuksia. Mutta nytkö ehdotan kuitenkin Kalevalaa tuollaiseen käyttöön?

Kyllä. – Väinämöisen lähdön suhteen on asia toinen. Se ei kuulu Kalevalaan. Se on kylläkin samojen kansien sisällä, mutta kalevalaisten myyttien kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, kuten ei myöskään runolla Marjatan Poika, jonka loppuosan se muodostaa. – Juuri tämä runo, erotukseksi kaikista muista, kertoo historiallisesta tosiseikasta, selvästä, yksinkertaisesta ja tapahtuneesta: Kristinuskon ja kalevalaisen opin kohtauksesta. – Kysymys oin vain siitä, voidaanko tämä kohtaaminen sijoittaa ajallisesti parin ensimmäisen Kristuksen jälkeisen vuosisadan puitteisiin.

Käsitellessämme runoa Marjatan Poika havaitsimme siinä sellaisia piirteitä, että niistä saattaisi olla tukea otaksumalla, että runo olisi paljon tähän saakka uskottua aikaisempi.

Katsokaamme edelleen: Kristinuskoa, evankeliumia symbolisoi siinä lapsi, joka edustaa - huomatkaamme, ei suinkaan Jumalan poikaa, vaan Marjatan Poikaa – ja kaikesta päättäen myös evankeliumin nuoruutta. Tälle uudelle uskolle etsitään vastaanottajaa:

                       

                       ”Etsittihin ristijätä,

Katsottihin kastajata:

Tuli ukko ristimähän,

Virokannas kastamahan.”

Näyttää siltä, että Virokannas on Väinämöisen tapainen papillinen virkanimi. Nämä uskonnolliset johtajat näemme vastatusten Pohjolan suuren härän äärellä.

Väinämöisen osa kaikissa menoissa on sama kuin Pohjolan häissä, ylipapin. – Mutta mikä on Virokannas miehiään? Mikä on hänen virkansa?

Pohjolan suuren sonnin yhteydessä Kalevalamme käsittelee nimen kantajaa ivallisesti:

                                                      

                       ”Tulipa ukko ulkomainen,

Virokannas karjalainen ...”

                                                         

                         Ottaen huomioon, että Kalevala on ollut hieroglyfein kirjoitettu, olisi oletettavissa, että merkki, joka käännetään ulkomaiseksi, yhtä hyvin tai paremminkin merkitsee toista uskoa tunnustavaa.

                                                                                                                    

                                                ”Härkä päätä häiläytti

 Mustat silmänsä mulisti,

 Ukko kuusehen kavahti,

 Virokannas vitsikkohon …”

                             

                         Tämä saattaisi olla Väinämöissuuntauksen propagandistinen tulkinta siitä, että Virokannas on jonkin lauhkeamman uskon kannattaja ja kieltäytyy uhraamasta niin ihmisiä, kuin eläimiäkin. – Katsokaamme hänen käytöstään kristinuskon edessä.  – Hänet oli tuotu lasta kastamaan, toisin sanoen, ottamaan vastaan evankeliumia:

                                                                                                                   

                                                ”Ukko tuon sanoiksi virkki,

 Itse lausui noin nimesi:

 En mä risti riivattua,

 Katalata kastakkana,

 Kun ei ensin tutkittane,

 Tutkittane, tuomittane.”

                             

                             Kuvakirjoituksen keskitetty sanonta tiivistää jälleen tapahtumasarjan vähimpään mahdolliseen tilaan ja näyttää koko toimitus kestävän vain muutaman minuutin, vaikka sen sisältö on sellainen, että vuosista tai vuosikymmenistä on kysymys.

                             

                              Väinämöinen tuodaan tuomariksi ja langettaa välittömästi ja ilman sanottavia tutkimuksia ytimekkään tuomion. ”Poika suolle vietäköhön, puulla päähän lyötäköhön.”

                             

                               Mutta Väinämöinen saa vastauksen:

                                                                                                                    

                                               ”Puhui poika puolikuinen,

Kaksiviikkoinen kajahui:

Ohhoh, sinua, ukko utra

Ukko utra unteloinen

Kun olet tuhmin tuominnunna

Väärin laskenna lakia!

Eipä syistä suuremmista,

Töistä tuhmemmistakana

Itseäsi suolle viety

Eikä puulla päähän lyöty,

Kun sa miesnä nuorempana

Lainasit emosi lapsen

Oman pääsi päästimiksi,

Itsesi lunastimiksi,

Ei sinua silloinkana

Eip´ on vielä suolle viety,

Kun sa miesnä nuorempana

Menettelit neiet nuoret

Alle aaltojen syvien,

Päälle mustien murien ”

                             

                            Käsitys Jeesus-lapsesta on meihin niin tiukasti istutettu, että näemme sielumme silmän edessä kapalolapsen ja partaisen Väinämöisen vastakkain. Mutta Kalevala käyttää lasta korostaakseen uskon uutuutta. Sen Väinämöistä vastassa oleva profeetta on täysikasvuinen ja syyttää Väinämöistä ihmisuhreista, joista ensimmäinen saattaa viitata Kalevalan ulkopuolelle tai sitten sisältää Ilmarisen pakollinen Pohjolaan lähtö Ihmisuhrin. Jälkimmäinen sitävastoin tarkoittaa Aino-neitoa, joka on sekä vedenjumalattaren, että hänen uhrinsa yhteisnimi.

                             

                            ”Kun sa miesnä nuorempana …” ei sano mitään Väinämöisen iästä eikä etenkään tarkoita, että kristinuskon edustaja syyttäisi Väinöä kauan sitten tapahtuneista rötöksistä. Vedelle uhratuista hän käyttää monikkoa ja selvää on, että Aino-rituaali kuten muutkin kalevalaiset uhritoimitukset toistuivat kalenterin määräysten mukaan. (Ainolle löytyy rinnakkaisilmiö Chichen Itzan uhrilähteestä.

                             

                             Uhrata hukuttamalla sanotaan ”menetteli neiet nuoret, alle selvien vesien, päälle mustien murien”. Vain kuvakertomus voi ilmoittaa asiain tapahtumisen tällä mykkäfilmin kielellä: Tyttö veneessä, tyttö vedessä, tyttö pohjassa = tyttö on hukkunut.

                             

                              Jos Ainon hukkuminen olisi sitä miksi se tavallisesti käsitetään ei kristitty apostoli sitä Väinämöisen niskoille sälyttäisi.

                             

                              Virokannas hyväksyy uuden opin:

                                                                                                                    

                                               ”Ukko risti ripsahutti,

Kasti lapsen kapsahutti

Karjalan kuninkahaksi,

Kaiken vallan vartijaksi …”

                             

                               Virokannasta lienee yritetty tulkita Johannes Kastajaksikin kuten uskon edustajaa Jeesus-lapseksi. Sellainen tulkinta on kuitenkin yhtä mahdoton kuin mieletönkin. johannes Kastaja kastamassa Jeesus-lasta, joka syyttää Väinämöistä tahattomasta morsiamensa hukuttamisesta, jolloin Väinämöinen syytöksestä synkistyneenä hyppää ruuheensa ja soutaa Saimaalle … Ei. Kalevalan usko on niin tiivistä ja keskitettyä, että kirjaimeen takertuminen tuottaa kerrassaan kummia tuloksia. Se mitä tästä runon kohdasta on luettavissa, näyttää pikemminkin olevan, että Virokannas tosiaankin on toisen ja uhrittoman uskon tai uskonsuunnan edustaja. Hän hyväksyy kristinuskon, siitä huolimatta, että Väinämöinen on esittänyt vastalauseensa. Tämä osoittaisi mahdollisesti, että kalevalaiset uhritoimitukset olivat muodostuneet sellaisiksi, että niiden verisyys oli vieroittanut kansan Väinämöisestä ja lisännyt Virokannas-suuntauksen kannatusta.

                                                                                                                    

                                               ”Siitä suuttui Väinämöinen,

Jopa suuttui ja häpesi,

Itse läksi astumahan

Rannalle merelliselle.

Tuossa loihe laulamahan

Lauloi kerran viimeisensä,

Lauloi vaskisen venehen,

Kuparisen umpipurren.”

ALUSSA OLI KAKSI KIELTÄ

Ja nyt joudumme uuteen olettamukseen.

Jos kulttuuri on muualta tuotu, seuraa siitä, että se on kaksikielinen. Toisin sanoen, se muuttuu kaksikieliseksi heti tultuaan. Ensimmäinen uudessa maassa syntynyt polvi perii papilliselta vanhemmaltaan uskonnon kielen, joka on kirjakieli ja maallikkovanhemmaltaan paikallisen kielen. – Minusta näyttää, että tällainen mahdollisuus on ajateltavissa ja että ns. varhaisempi Maya-valtio on kaksikielinen. Sitä vastoin myöhemmässä Maya-valtiossa ja azteekeilla on uskonnon alkuperäinen kieli käytännöllisesti katsoen kuollut, uskonnon ajatuksellinen sisältö kirjakielen kadotessa surkastunut, kultin todellinen merkitys käynyt käsittämättömäksi – rituaalin raaistuminen olisi hyvin ymmärrettävissä loogiseksi seuraukseksi tällaisesta kehityksestä.

Aymara-inkain kohdalla on asiainkulku toinen. Vuosisatain kuluessa onnistuu sakraalikieli lujittamaan asemansa heidän vähälukuisen ja hitaasti kasvavan heimonsa keskuudessa, ja inkain viimein ryhtyessä laajentamaan valtaansa muuttuu valtion viralliseksi kieleksi, minkä se tekee sitä helpommin, kun kaikki avainasemat pysyvät inkain yhäti harvalukuisen heimon ja heidän lähimpäin sukulaistensa hallussa ja heidän kasvava valta-alueensa on monien eri kieliryhmien kansoittama.

PARRAN ARVOITUS

Ei siis olisi ihme, jos kaikesta tästä seurauksena varhaisemman uskon tuojien rotupiirteet olisivat sumentuneet. – Huomatkaamme, että tässä ei ole kysymys mistään rotuopillisista hiustenhalkomisista, kallo-indeksistä ta luurangonrakenteesta, vaan sakeasta parrasta, jollainen heiluu Kalevalan joka sivulla, mutta miltei täydellisesti puuttuu intiaanien kasvoista. Parta ei kuitenkaan tiettävästi ole kalevalainen spesialiteetti eikä sellaisen löytyminen Maya-alueelta todistus mistään muusta kuin siitä, että partaniekkateorioissa on jotain perää.

Partoja nimittäin tavataan, ja olosuhteet huomioonottaen aivan riittävästi.

Jo niin perustavaa laatua olevat hahmot kuin taivaankannen neljä kannattajaa ovat pitkäpartaisia ja lisäksi varustetut huomiota herättävän merellisillä symboleilla ollakseen tämän maissinviljelyyn erikoistuneen kansan jumaluuksia.

Että parta olisi mayain mielikuvituksen tuotetta ei ole psykologisesti selitettävissä. Hieroglyfistä merkitystä sillä ei näytä olevan. Voidaan tietysti sanoa, että partakarvat olisivat mitätön lisä, johon ei paljon mielikuvitusta tarvittaisi yön jaguaarien ja sulkakäärmeiden keskellä, mutta nämä pedot edustavat luonnonlakeja, parta ainoastaan itseään. – Länsimainen parta voi olla isyyden symboli ja siinä mielessä saa taivaallinenkin isä sakean sängen leukaansa. Parrattomien intiaanien keskuudessa ei parralla voi olla luonnollista symbolimerkitystä, ja sen näkyminen jumalain kasvoissa on huomattavasti vaikeammin selitettävissä kuin minkään yliluonnollisen hirviön jumaluusopillinen läsnäolo.

Ja lisäksi nähdään parta muutamassa kohokuvassa, jossa se selvästi kasvaa todellisen, määrätyn, jos kohta nimettömän uskonnollisen arvohenkilön leuassa. Aikaisemmin mainituista syistä ovat tällaiset kuvat suuria harvinaisuuksia, mutta sitä mielenkiintoisempia, etenkin kun parran yhteydessä säännöllisesti nähdään nenä, joka poikkeaa – ei tosin edukseen – mayain hienostuneesta nenänkaaresta.

MISTÄ UUSI KULTTUURI?

Mayain ensimmäinen tunnettu, päivätty muistokivi on vuodelta 317 jKr. Sitä ennen on siis lähtenyt leviämään kulttuuri, jonka leviämisestä käytetään harhaanjohtavaa nimitystä Vanhempi Maya-valtio. Kysymyksessä on uskonnollisten keskusten hatara yhteenliittymä, josta puuttuvat kaikki valtiokäsitteeseen liittyvät piirteet. Minkäänlaisia puolustuslaitteita tai linnoituksia ei näiden keskusten ympäriltä tavata, sotilaskastiakaan ei ole. Vähälukuiset pyramidit riittävät papiston turvapaikoiksi siinä tapauksessa, että kansalaiset haluaisivat osoittaa tyytymättömyyttään. Jos tyytymättömyys muodostuu pysyväiseksi, riittävät vähin voimin suoritetut paikalliset kapinat papiston kukistamiseksi – ja juuri niin olettaa Morley vanhemman Maya-valtion kohdanneen tuhonsa.

Oletamme siis uskonnon tuojat alkuperältään vieraan kansan ja vieraan rodun edustajiksi.

Onko vieraasta rodusta merkkejä näillä alueilla?

Kerta toisensa jälkeen ovat huhut kiertäneet, että Andien rinteiltä tai viidakkojen kätköistä olisi löytynyt valkoinen intiaaniheimo. Mutta tarkemmin tutkittuna ovat intiaanipiirteet selviytyneet voittajina.

Itsekukin lienee myös perillä Meksikon ja Perun perimätiedoista, joiden mukaan valkoiset, parrakkaat miehet ovat tuoneet Aurinkouskon meren yli, milloin idästä, milloin lännestä. Mutta vaikka sitkeähenkisiä tarinoita ei ole syytä halveksia todistusaineiston lisänä, eivät ne sitkeimmilläänkään riitä vakuudeksi partaniekkojen matkoista.

Tässä kohtaamme eräitä vaikeuksia.

Ensiksikin on meren yli saapunut joukko ollut niin vähälukuinen, että jo siitä syystä ovat sen rotupiirteet, joita ei edes tässä aikaisessa vaiheessa ole syytä uskoa yhtenäisiksi, kadonneet jo parin ensimmäisen sukupolven aikana siitäkin huolimatta, että tulijat olisivat tehneet parhaansa rotupiirteittensä levittämiseksi. On nimittäin huomioitava se todennäköisyys, että tulijat olivat pääasiallisesti miehiä, jollaisesta yksipuolisuudesta olisi luonnollisena seurauksena, että jo ensimmäinen Uudessa Maailmassa syntynyt polvi olisi kadottanut puolet isiensä piirteistä.

Toinen vaikeus on, että tämän aikakauden amerikkalaiset muistomerkit – sama pitää paikkansa Kalevalan suhteen – eivät juuri lainkaan kerro historiallisista henkilöistä, sodista, voitoista tai muista eurooppalaisille muistomerkeille ominaisista pikkumaisuuksista, vaan keskittyvät avaruuden ja olemassaolon perimmäisten arvoitusten käsittelyyn, joiden joukossa yksityinen ihminen on häviävä mitättömyys.

Lisäksi tulee vielä se tunnettu seikka, että kristillisen lähetystön tuhoavat voimat Vapahtajamme nimissä polttivat käytännöllisesti katsoen kaiken kirjallisuuden, sulattivat harkoiksi suunnattomat määrät kultaesineitä, ryöstivät ja hävittivät normaaliin eurooppalaiseen tapaan kaiken, mikä tielle osui.

LEMMINKÄINEN = VENUS

Ja Lemminkäinenkö siis olisi Venus? Kyllä. Afrodite. – Nämä menneisyyden jumalat olivat monipuolisia, ja jos kuvittelemme, että Lemminkäisen parta estäisi identifioimasta hänet Afroditeen kanssa, niin erehdymme. Kyproksessa palvottiin tätä jumalatarta miespuolisena ja pitkäpartaisena. – Näille jumalille ei mikään ollut mahdotonta.

Planeetat syntyvät, kasvavat, vanhenevat, kuolevat ja syntyvät uudelleen eri merkeissä – jokaista vaihetta vastaa oma hahmonsa, jumalallisen voiman uusi ilmenemismuoto, ei uusi jumala.

Lemminkäinen itse on Venuksen pääedustaja ja Venuksen asema tänä 4 Ahau päivänä on vaarallinen ihmiskunnalle.

Mutta kuinka on esimerkiksi tämä saunassa käynti luonnistunut Chac-Lemminkäiselle, jos hän on planeetta?

Jumaluuden maallinen edustaja on ylipappi, joka tekee kaiken, mitä tehtävissä on, havainnollistaakseen jumalain toimintoja. Kalevalan ylipappi on Vaka Vanha Väinämöinen. Maya-vastine tässä rituaalissa on nimeltään Bakab – nelinkertaisena kuten aina.

Ennen tämän käsittelyn alaisena olevan uskonnollisen seremonian alkua oli siihen valmistuttu kahdeksankymmenen päivän ajan. Valmistelevaan jaksoon kuuluivat monet muut uhrimenot, paasto, valvominen.

Lemminkäisen pakoretkessä voisimme todennäköisesti seurata Venus-planeetan etenemistä, josta tämä pakoretki ilmeisesti osaltaan kertoo, kuten myös uskonnollisista menoista, joista kylän neitosten kisat ovat esimerkkinä. – Se, joka haluaa saada aavistuksen tuollaisten kisojen sisällyksestä, saattaisi tehdä viisaasti tutustumalla Euripideen Bakkantteihin. Neitojen kisa ei Kalevalassa tarkoita kansantanhuja ja kansallispukuista piirileikkiä.

Ei myöskään Väinämöisen asu ole se valkea, tolstoilainen talonpoikaiskostyymi, patalakki ja tuohivirsut, joihin hänet tavallisesti vaatetetaan, eikä hän edes tallustele koivumetsässä tuohikontti hartioillaan, vaan pukeutuneena idän punaiseen viittaan ja säteilevän auringon sulkapäähineeseen hän laskee tähtien ratoja, purjehtii valtamerta ja uhraa lähimmäisiään.

Äidin piilopirtti, johon Lemminkäinen palaa pakomatkaltaan, on selvästi symbolinen kuva paluusta syntymää edeltävään tilaan, josta uusi kiertokulku saa alkunsa.

Äidin piilopirtti-runossa todetaan myös Pohjolaisten tuhonneen kaiken Lemminkäisen omaisuuden. Äitinsä hän lopulta löytää, mutta Kyllikistä ei mainita sanaakaan – tämä tukee olettamusta, että Kyllikki on Lemminkäisen äidin aspekti, tai yhtä hyvin eräs puoli Lemminkäisessä. Alkuperältään on Lemminkäinen melkoisella varmuudella kaksisukuinen.

Omaisuuden tuhoaminen ja uusiminen kuuluu Maya-uskoon. Käyttöastiat, huonekalut, usein talot, vieläpä kokonaiset pyramiditkin uusittiin periodeittain. Pyramidit siten, että uusi rakennettiin vanhan peitteeksi.

Lemminkäisen edesottamuksista olisi kertomista loputtomiin, mutta tämä riittäköön tällä erää näytteeksi hänen ja Maya-jumalten yhtäläisyyksistä. 

KALEVALA ON KALENTERI

             Kalevala on kalenteri ja sen sanallinen muoto kätkee taakseen hieroglyfikirjoituksen ja tämä hieroglyfikirjoitus on sama, jota Maya-intiaanit käyttävät kalenteriinsa.

                             

             Saadaksemme käsityksen siitä, mitä kalenterilla tässä tapauksessa tarkoitetaan, otamme esille almanakkamme. Olettakaamme, että sen tietoihin auringonpimennyksistä, kuun vaiheista, joulun ja pääsiäisen tulosta, kuuluisivat tarkat ohjeet noihin ilmiöihin suhtautumisesta, ja että kansalaisen käytös, ruokavalio ja sukupuolielämä olisivat almanakkaan sidotut. Nimiluettelon lisäksi jokaiseen nimeen kuuluisi vakava tähtiasentoihin ynnä muihin perustuva horoskooppi, jonka paikkansa pitävyyttä kukaan ei asettaisi kyseenalaiseksi, ja tämä horoskooppi käsittelisi koko olemassaoloa, universumia… Tämän tapainen on sisällöltään se kalenteri, jonka me tunnemme Kalevalana ja muu maailma pääasiallisesti käsittämättöminä Mayahieroglyfeinä.

                             

             Ymmärtämättömyytemme Kalevalan edessä aiheutuu siitä, ettemme tajua tämän uskonnon totaalisuutta, koska nykyinen uskontomme on johtanut meidät harhakäsitykseen, että kaikki uskonnot ovat pelastusoppeja ja varsinaisen elämänmenon ulkopuolella.

                             

             Miltä tämä kalenteri-usko näyttäisi käytännössä?

                             

             Chac-hahmo, joka oli eräs mayain maissinryöstäjistä on seuraavassa suoraan verrattavissa Lemminkäiseen – ja samalla saamme kiinteän pisteen ajanlaskuun. Thompson luonnehtii havainnollisesti erään tärkeän päivän rituaalin ja uhrimenot, hänen päivänsä merkintä on 4 Ahau 13 yax, kymmenennen kauden viidestoista katun – katun on kaksikymmenvuotisperiodi, joka päättyy 4 Ahau päivänä auringonlaskuun ja Venus-planeetan syttymiseen, tai vaihtoehtoisesti maailmanloppuun, jonka tiedetään odottavan jonkin katunin päätöksenä.

                             

             Mayain kaksinkertainen kalenteri pitkine ja lyhyine ajanlaskuineen on tarkkuudessa ja monimutkaisuudessa vertaistaan vailla ja ainoastaan ammattiastronomi voi pystyä antamaan siitä käsitettävän selonteon. Tässä riittää, että huomioimme Venus-planeetan esittävän merkityksellistä osaa mayain ajanlaskussa.

                                

             Hammasrattaiden tapaan kiertyvät mayain astronomiset matkamittarit ja kiertyessään tuottavat päivien merkitykselliset yhdistelmät, kaudet ja jaksot.

                             

             Ne uskonnolliset menot, joihin nyt käymme käsiksi, ovat omistetut planeetalle, jonka me tunnemme Venuksena ja päivä on kaksikymmenvuotis-jakson pääte eikä siis ilmeisestikään jokavuotinen juhla, jollaisiin olemme omien kalenteriin sidottujen juhlien suhteen tottuneet.

                             

             Tämän Maya-juhlan, rituaalin kalevalainen vastine on Lemminkäisen matka Pohjolan häihin.

                             

             Heti ensimmäiseksi havaitsemme, että Kalevalamme ilmoittaa uhritoimituksen olevan odotettavissa – Ahti kuulee melua kylältä, jolloin:

                                                          

                           ”Tuuma aivohon osasi:

    Häitä Pohjola pitävi

    Salajoukko juominkia!

    Murti suuta, väänti päätä,

    Murti mustoa haventa …”

                             

             Mustan havenen murtaminen on kuoleman enne. Hän ei ole mustatukkainen. Salajoukko Pohjolan Pohjolan nimenä saattaisi viitata näkymättömissä oleviin taivaankappaleihin.

                             

             Päätettyään lähteä Pohjolaan Lemminkäinen luonnollisesti ensi töikseen pyytää äitiään lämmittämään saunan. Hän syö saunan lämmetessä:

                                                          

                          ”Siitä lieto Lemminkäinen

   Otti ruokoa rutosti,
   Meni saunahan samassa,

   Kävi kylpyhuonehesen.”

                             

             Chac, Lemminkäisen Maya-vastine, ei myöskään voi ajatella osallistuvansa uskonnolliseen rituaaliin käymättä ensin saunassa. ”Monissa Maya-raunioissa on löytynyt taitavasti konstruoituja saunoja. Tällainen sisältää lämpöhuoneen, joka on varusteltu höyrynvalmistuslaitteella sekä jäähdyttelyhuoneen”, lausuu Thompson. Lisäksi tietävät lähteet kertoa, että kylpijät hankaavat itseään ja toisiaan oksilla.

                             

             Lemminkäinen lähtee matkalleen:

                                                          

                          ”Äiti kielsi poikoansa,

   Nainen miestänsä epäsi,

   Epäsi kavetta kaksi,

   Kielsi kolme luonnotarta …”

                             

             Miksi kolme? Keitä? Vai ovatko kaikki eräässä mielessä yksi ja sama, Lemminkäinen mukaanluettuna? Onko kave laadullisesti Luonnottaresta poikkeava ilmenemismuoto?

                             

             Tyytykäämme toteamaan, että he kaikki ovat tekemisissä Venus-planeetan kanssa tässä esiintymisessään.