HUOKAAJAT JA ITKIJÄT

Inkain pyhät kivet ja temppelit tunnetaan nimellä Huacas, joka kuulostaa melko suomalaiselta ja enemmänkin kun tiedossa on, että verbi huacani tarkoittaa itkeä ääneen ja katkerasti ja tuon huokailun suorittajaa kutsutaan nimellä huacas sapa.

Paikalliset huacas olivat toimeen valittujen naisten hoidossa ja tässä on syytä omistaa ajatus Karjalan muinaisille itkijänaisille, joiden toimia joudumme sivuamaan tuonnempanakin. Toistaiseksi emme puhu heistä pitempään, vaan otamme esille muutaman Inka-uskon enkeleistä.

Pahat vallat olivat voimalliset tuossa aurinkokeskeisessä uskonnossa, mutta sanakirjasta on sentään ainakin yksi hyväkin enkeli löydettävissä: allin ç = angel bueno. Tämä sana ei luullakseni sano meille paljoakaan, mutta en ole sitä pelkäksi lohdutukseksikaan esille ottanut. Sen alkuosa merkitsee itsekseen hyvä, hyvin. Kalevalan alli, niin vesilintu kuin onkin, on tiheään käytössä hyvää merkitsevänä, tämäö on tärkeä seikka pidettävässä mielessä vastaisen varalta. Quechuan kieltosana on mana. Mana allin çupay on sananmukaisesti ei-hyvän-suopa. Verbit kielsi, epäsi, manasi, esiintyvät kalevalaisessa kielessä synonyymeinä ja mana kaikissa muodoissaan yksinomaan negatiivisena. Sama laita on Simin sanojen, joissa mana on mukana. Meidän manallisissamme oli siis tapahtunut pahan voitolle pääsy, niin ettei hyvän läsnäoloa sanassa edes aavistaisi.

Tämän tapaiset samankaltaisuudet voisi ymmärtää tilapäisiksi yhteensattumiksi, mutta näitä en ole poiminut sattumanvaraisesti sieltä täältä, vaan kuuluvat ne yhden ainoan toimihenkilön arvoon ja toimeen ja yhden ainoan henkilennon nimeen ja edustavat siis jo yhtenäistä, vaikkakin kapeata kaistaa kielessä, jonka arvoituksiin olemme tunkeutumassa. Kirkollisen henkilön ja enkelin seuraan soveltuu sana, joka on päätteenä hurskaan isä Santo Tomásin kieliopissa: Amen. Quechuaksi:

              

Tiangayquichicpac.

Iankaikkisestipas.

Se saattaa näyttää sanaleikiltä ja antaa samalla hyvän kuvan miltä suomenkin sana saattaisi näyttää espanjalaisen munkin tavaamana. Quechuaa kirjoitetaan vähintään puolen tusinan eri tavaussysteemin mukaan, joista Santo Tomásin ylläoleva ei suinkaan ole mahdottomin. – Kysymys on nähdäkseni, voiko esimerkkiämme lainkaan käsittää sanaleikiksi tai satunnaisuudeksi. Eikö se olisi sellaiseksi käsitettynä jokaisen todennäköisyyslaskelman ulkopuolella. Aamen on kaikissa kielissä pyhä ja poikkeuksellinen ilmiö ja sen paikka tiukasti määrätty pyhien asioiden päätteenä. Ja käsittääkseni ovat tällaiset yhteenosumat liian monilukuiset suomen ja ja simin välillä, että ne vaikuttaisivat yksinomaan hullunkurisilta.

Äänteellinen yhteenkuuluvuus on mahdollisesti aiheuttanut, että ian-sana on menettänyt suomessa alku-t:n ja saanut merkityksen: ikä, iän. Missään muussa yhteydessä ei ikä muutu iaksi. Aameneksi se ikää merkitsevänä olisi sitäpaitsi heikko. Tian puolestaan on jumalaa ja taivasta merkitsevä. (Kiinan tien.) Quechuan ja suomen niin sanotun pakanuuden aikainen aamen on tarkoittanut: Taivaan jumala kaiken yllä.