MISTÄ UUSI KULTTUURI?

Mayain ensimmäinen tunnettu, päivätty muistokivi on vuodelta 317 jKr. Sitä ennen on siis lähtenyt leviämään kulttuuri, jonka leviämisestä käytetään harhaanjohtavaa nimitystä Vanhempi Maya-valtio. Kysymyksessä on uskonnollisten keskusten hatara yhteenliittymä, josta puuttuvat kaikki valtiokäsitteeseen liittyvät piirteet. Minkäänlaisia puolustuslaitteita tai linnoituksia ei näiden keskusten ympäriltä tavata, sotilaskastiakaan ei ole. Vähälukuiset pyramidit riittävät papiston turvapaikoiksi siinä tapauksessa, että kansalaiset haluaisivat osoittaa tyytymättömyyttään. Jos tyytymättömyys muodostuu pysyväiseksi, riittävät vähin voimin suoritetut paikalliset kapinat papiston kukistamiseksi – ja juuri niin olettaa Morley vanhemman Maya-valtion kohdanneen tuhonsa.

Oletamme siis uskonnon tuojat alkuperältään vieraan kansan ja vieraan rodun edustajiksi.

Onko vieraasta rodusta merkkejä näillä alueilla?

Kerta toisensa jälkeen ovat huhut kiertäneet, että Andien rinteiltä tai viidakkojen kätköistä olisi löytynyt valkoinen intiaaniheimo. Mutta tarkemmin tutkittuna ovat intiaanipiirteet selviytyneet voittajina.

Itsekukin lienee myös perillä Meksikon ja Perun perimätiedoista, joiden mukaan valkoiset, parrakkaat miehet ovat tuoneet Aurinkouskon meren yli, milloin idästä, milloin lännestä. Mutta vaikka sitkeähenkisiä tarinoita ei ole syytä halveksia todistusaineiston lisänä, eivät ne sitkeimmilläänkään riitä vakuudeksi partaniekkojen matkoista.

Tässä kohtaamme eräitä vaikeuksia.

Ensiksikin on meren yli saapunut joukko ollut niin vähälukuinen, että jo siitä syystä ovat sen rotupiirteet, joita ei edes tässä aikaisessa vaiheessa ole syytä uskoa yhtenäisiksi, kadonneet jo parin ensimmäisen sukupolven aikana siitäkin huolimatta, että tulijat olisivat tehneet parhaansa rotupiirteittensä levittämiseksi. On nimittäin huomioitava se todennäköisyys, että tulijat olivat pääasiallisesti miehiä, jollaisesta yksipuolisuudesta olisi luonnollisena seurauksena, että jo ensimmäinen Uudessa Maailmassa syntynyt polvi olisi kadottanut puolet isiensä piirteistä.

Toinen vaikeus on, että tämän aikakauden amerikkalaiset muistomerkit – sama pitää paikkansa Kalevalan suhteen – eivät juuri lainkaan kerro historiallisista henkilöistä, sodista, voitoista tai muista eurooppalaisille muistomerkeille ominaisista pikkumaisuuksista, vaan keskittyvät avaruuden ja olemassaolon perimmäisten arvoitusten käsittelyyn, joiden joukossa yksityinen ihminen on häviävä mitättömyys.

Lisäksi tulee vielä se tunnettu seikka, että kristillisen lähetystön tuhoavat voimat Vapahtajamme nimissä polttivat käytännöllisesti katsoen kaiken kirjallisuuden, sulattivat harkoiksi suunnattomat määrät kultaesineitä, ryöstivät ja hävittivät normaaliin eurooppalaiseen tapaan kaiken, mikä tielle osui.