PARRAN ARVOITUS

Ei siis olisi ihme, jos kaikesta tästä seurauksena varhaisemman uskon tuojien rotupiirteet olisivat sumentuneet. – Huomatkaamme, että tässä ei ole kysymys mistään rotuopillisista hiustenhalkomisista, kallo-indeksistä ta luurangonrakenteesta, vaan sakeasta parrasta, jollainen heiluu Kalevalan joka sivulla, mutta miltei täydellisesti puuttuu intiaanien kasvoista. Parta ei kuitenkaan tiettävästi ole kalevalainen spesialiteetti eikä sellaisen löytyminen Maya-alueelta todistus mistään muusta kuin siitä, että partaniekkateorioissa on jotain perää.

Partoja nimittäin tavataan, ja olosuhteet huomioonottaen aivan riittävästi.

Jo niin perustavaa laatua olevat hahmot kuin taivaankannen neljä kannattajaa ovat pitkäpartaisia ja lisäksi varustetut huomiota herättävän merellisillä symboleilla ollakseen tämän maissinviljelyyn erikoistuneen kansan jumaluuksia.

Että parta olisi mayain mielikuvituksen tuotetta ei ole psykologisesti selitettävissä. Hieroglyfistä merkitystä sillä ei näytä olevan. Voidaan tietysti sanoa, että partakarvat olisivat mitätön lisä, johon ei paljon mielikuvitusta tarvittaisi yön jaguaarien ja sulkakäärmeiden keskellä, mutta nämä pedot edustavat luonnonlakeja, parta ainoastaan itseään. – Länsimainen parta voi olla isyyden symboli ja siinä mielessä saa taivaallinenkin isä sakean sängen leukaansa. Parrattomien intiaanien keskuudessa ei parralla voi olla luonnollista symbolimerkitystä, ja sen näkyminen jumalain kasvoissa on huomattavasti vaikeammin selitettävissä kuin minkään yliluonnollisen hirviön jumaluusopillinen läsnäolo.

Ja lisäksi nähdään parta muutamassa kohokuvassa, jossa se selvästi kasvaa todellisen, määrätyn, jos kohta nimettömän uskonnollisen arvohenkilön leuassa. Aikaisemmin mainituista syistä ovat tällaiset kuvat suuria harvinaisuuksia, mutta sitä mielenkiintoisempia, etenkin kun parran yhteydessä säännöllisesti nähdään nenä, joka poikkeaa – ei tosin edukseen – mayain hienostuneesta nenänkaaresta.