SISILISKO EI OLE HIRVIÖ

Quechuan kyy on kuyka  =  lapamato, jota Kalevala käyttää eräänä kyyn vaihtoehtona. Säkeissämme esille tullut arkku nähdään nimellä arku ja sellaisena ei mikä laatikko tahansa, vaan lukolla varustettu, kertoo sanakirja. Arkun yhteydessä nähty orja puolestaan on uriac.

                Lemminkäisen äiti luettelee edelleen vaaroja, jotka jo pelkällä nimellään säikähdyttäisivät heikomman hengiltä, mutta eivät tee Lemminkäiseen sanottavaa vaikutusta. Untamon sudet ja kirokareet, jotka tulevat esille tuonnempana hampaiden lähdön yhteydessä eivät ole viimeinen kumma Ahdin polulla. Lemminkäisen äiti jatkaa:

             ”Tulet  Pohjolan pihalle,

 Aita on rautainen rakettu

 Terästarha teeksennelty

 Maasta asti taivosehen

 Taivosesta maahan asti

 Keihäillä seivästetty,

 Maan maoilla alastettu,

 Käärmehillä vitsastettu,

 Sisiliskoilla si´elty,

 Heitty hännät häilymähän,

 Pääkurikat kuilumahan,

 Pääkehät kähäjämähän,

 Päät ulos, sisähän hännät...

 Yks´ on muita kauheampi,

 Eessä portin poikkipuolin,

 Pitelämpi pirtin hirttä,

 Paksumpi kujapatsasta...”

Savupirteissä asuvain torpparien runoutta? On kai sanomattakin selvää, että nykyaikaisilla kymmenen sentin sisiliskoilla ja metrin mittaisilla käärmeillämme ei ole tuossa seurassa mitään tekemistä, kun taas Amarukancha ja Quetzalcoatlin temppeli ovat kuin rakennetut tämän kuvauksen perusteella.

Näihin Kalevala-lainoihin joudumme palaamaan myöhemmin aprikoidessamme mahdollisen kalevalaisen kirjoitusmenetelmän ominaisuuksia.

Lemminkäinen vastaa:

”Ja tunnen maot manata,

 Käärmehyiset käännytellä,

Äsken päänä eilisenä

Kynnin maata kyyn alaista

 Käännin maata käärmehistä,

 Kyyt pitelin kynsissäni,

 Käsissäni käärmehyiset ...”

Tällaisesta lienee intialainen käärmeen lumoaminen viimeinen degeneroitunut jäännös, mutta voisi olettaa sen muinaisuudessa muodostaneen osan laajemmassa rituaalissa. – Ja vielä varoittaa Lemminkäisen äiti:

”Muistapa mitä sanelen:

 Tulet Pohjolan tuville,

 Mäki on täynnä pylvähiä,

 Ne on täynnä miehen päitä...”

Tämäkin on pyhää tekstiä ja otettava vähintään yhtä kirjaimellisesti kuin ottivat kristinuskon itsensä kiduttajat ja inkvisiittorit. Etteivät nämä kallot seipäitten päissä ole runollisen mielikuvituksen tuotetta, selvinnee osaltaan tiedosta, että eräs Cortésin sotilaista laski niitä olevan muutaman temppelin ympärillä yli sadan tuhannen, mutta väsyi sitten, koska kallot eivät ottaneet laskemisesta loppuakseen.

No, nyt ei kallon seipäännenään pystyttäminen suinkaan ole erikoisesti kalevalainen tai meksikolainen tapa, vaan esiintyy likimain kaikkialla, missä tarvittavat ainekset, toisin sanoen: pää ja seiväs ovat saatavilla  -  ympäristö, jossa pään irrottaminen Kalevalassa tapahtuu, on käärmeineen kaikkineen niin läheistä sukua azteekkien jumalanpalvelukselle, että otamme asian uudelleen esille niin pian kuin sanallisilta esimerkeiltä ennätämme.