USKONTOJEN KOHTAUS

Mutta jatkakaamme matkaamme olettamusten hetteikössä, ei siksi, että saisimme kiinteää maata jalkaimme alle, vaan siksi, että tässä vaiheessa on takaisin kääntyminen myöhäistä.

Kuka tai ketkä toivat uskonnon?

Vastaukseni, joka ei tähän saakka ehtinyttä lukijaa pöyristytä lainkaan samassa määrin jos olisin sen ensimmäisellä sivulla esittänyt, on: Väinämöinen. Ja hänen nimessään kulkeva ja häntä seurannut pappisjoukko. – Olemme jo nähneet, että Väinämöinen on merenkulun ylin taitaja Kalevalassa.

Mayat eivät tiettävästi ole olleet merenkävijöitä eikä heitä uusi kulttuuri sellaisiksi muuta. Tästä huolimatta esittävät merelliset symbolit heidän uskonnossaan vähintään yhtä suurta osaa kuin Kalevalassa.

Mutta mikä olisi saanut Väinämöisemme tuolle uhkarohkealle matkalle?

Aikaisemmin sanoin, että matkan aihe saattaisi olla astrologinen. – Mutta tähdet ovat luultavasti vastuussa hänen maihinnousupaikastaan, kun sensijaan hänen lähtönsä aihe nähdään Kalevalassa ja on siinä oikein varustettu otsikolla: Väinämöisen lähtö.

Arvaanpa tosin monen tieteellisen otsan käyvän ankariin kurttuihin näin suorasukaisen tulkinnan edessä, mutta koska Kalevalamme on Maya-hieroglyfien lähin omainen, ovat ne olleet jossakin tekemisissä toistensa kanssa.

Sanoin myös, etten aio käyttää Kalevalaa todistaakseni historiallisia tapahtumia kuten sotia ja muita mullistuksia. Mutta nytkö ehdotan kuitenkin Kalevalaa tuollaiseen käyttöön?

Kyllä. – Väinämöisen lähdön suhteen on asia toinen. Se ei kuulu Kalevalaan. Se on kylläkin samojen kansien sisällä, mutta kalevalaisten myyttien kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, kuten ei myöskään runolla Marjatan Poika, jonka loppuosan se muodostaa. – Juuri tämä runo, erotukseksi kaikista muista, kertoo historiallisesta tosiseikasta, selvästä, yksinkertaisesta ja tapahtuneesta: Kristinuskon ja kalevalaisen opin kohtauksesta. – Kysymys oin vain siitä, voidaanko tämä kohtaaminen sijoittaa ajallisesti parin ensimmäisen Kristuksen jälkeisen vuosisadan puitteisiin.

Käsitellessämme runoa Marjatan Poika havaitsimme siinä sellaisia piirteitä, että niistä saattaisi olla tukea otaksumalla, että runo olisi paljon tähän saakka uskottua aikaisempi.

Katsokaamme edelleen: Kristinuskoa, evankeliumia symbolisoi siinä lapsi, joka edustaa - huomatkaamme, ei suinkaan Jumalan poikaa, vaan Marjatan Poikaa – ja kaikesta päättäen myös evankeliumin nuoruutta. Tälle uudelle uskolle etsitään vastaanottajaa:

                       

                       ”Etsittihin ristijätä,

Katsottihin kastajata:

Tuli ukko ristimähän,

Virokannas kastamahan.”

Näyttää siltä, että Virokannas on Väinämöisen tapainen papillinen virkanimi. Nämä uskonnolliset johtajat näemme vastatusten Pohjolan suuren härän äärellä.

Väinämöisen osa kaikissa menoissa on sama kuin Pohjolan häissä, ylipapin. – Mutta mikä on Virokannas miehiään? Mikä on hänen virkansa?

Pohjolan suuren sonnin yhteydessä Kalevalamme käsittelee nimen kantajaa ivallisesti:

                                                      

                       ”Tulipa ukko ulkomainen,

Virokannas karjalainen ...”

                                                         

                         Ottaen huomioon, että Kalevala on ollut hieroglyfein kirjoitettu, olisi oletettavissa, että merkki, joka käännetään ulkomaiseksi, yhtä hyvin tai paremminkin merkitsee toista uskoa tunnustavaa.

                                                                                                                    

                                                ”Härkä päätä häiläytti

 Mustat silmänsä mulisti,

 Ukko kuusehen kavahti,

 Virokannas vitsikkohon …”

                             

                         Tämä saattaisi olla Väinämöissuuntauksen propagandistinen tulkinta siitä, että Virokannas on jonkin lauhkeamman uskon kannattaja ja kieltäytyy uhraamasta niin ihmisiä, kuin eläimiäkin. – Katsokaamme hänen käytöstään kristinuskon edessä.  – Hänet oli tuotu lasta kastamaan, toisin sanoen, ottamaan vastaan evankeliumia:

                                                                                                                   

                                                ”Ukko tuon sanoiksi virkki,

 Itse lausui noin nimesi:

 En mä risti riivattua,

 Katalata kastakkana,

 Kun ei ensin tutkittane,

 Tutkittane, tuomittane.”

                             

                             Kuvakirjoituksen keskitetty sanonta tiivistää jälleen tapahtumasarjan vähimpään mahdolliseen tilaan ja näyttää koko toimitus kestävän vain muutaman minuutin, vaikka sen sisältö on sellainen, että vuosista tai vuosikymmenistä on kysymys.

                             

                              Väinämöinen tuodaan tuomariksi ja langettaa välittömästi ja ilman sanottavia tutkimuksia ytimekkään tuomion. ”Poika suolle vietäköhön, puulla päähän lyötäköhön.”

                             

                               Mutta Väinämöinen saa vastauksen:

                                                                                                                    

                                               ”Puhui poika puolikuinen,

Kaksiviikkoinen kajahui:

Ohhoh, sinua, ukko utra

Ukko utra unteloinen

Kun olet tuhmin tuominnunna

Väärin laskenna lakia!

Eipä syistä suuremmista,

Töistä tuhmemmistakana

Itseäsi suolle viety

Eikä puulla päähän lyöty,

Kun sa miesnä nuorempana

Lainasit emosi lapsen

Oman pääsi päästimiksi,

Itsesi lunastimiksi,

Ei sinua silloinkana

Eip´ on vielä suolle viety,

Kun sa miesnä nuorempana

Menettelit neiet nuoret

Alle aaltojen syvien,

Päälle mustien murien ”

                             

                            Käsitys Jeesus-lapsesta on meihin niin tiukasti istutettu, että näemme sielumme silmän edessä kapalolapsen ja partaisen Väinämöisen vastakkain. Mutta Kalevala käyttää lasta korostaakseen uskon uutuutta. Sen Väinämöistä vastassa oleva profeetta on täysikasvuinen ja syyttää Väinämöistä ihmisuhreista, joista ensimmäinen saattaa viitata Kalevalan ulkopuolelle tai sitten sisältää Ilmarisen pakollinen Pohjolaan lähtö Ihmisuhrin. Jälkimmäinen sitävastoin tarkoittaa Aino-neitoa, joka on sekä vedenjumalattaren, että hänen uhrinsa yhteisnimi.

                             

                            ”Kun sa miesnä nuorempana …” ei sano mitään Väinämöisen iästä eikä etenkään tarkoita, että kristinuskon edustaja syyttäisi Väinöä kauan sitten tapahtuneista rötöksistä. Vedelle uhratuista hän käyttää monikkoa ja selvää on, että Aino-rituaali kuten muutkin kalevalaiset uhritoimitukset toistuivat kalenterin määräysten mukaan. (Ainolle löytyy rinnakkaisilmiö Chichen Itzan uhrilähteestä.

                             

                             Uhrata hukuttamalla sanotaan ”menetteli neiet nuoret, alle selvien vesien, päälle mustien murien”. Vain kuvakertomus voi ilmoittaa asiain tapahtumisen tällä mykkäfilmin kielellä: Tyttö veneessä, tyttö vedessä, tyttö pohjassa = tyttö on hukkunut.

                             

                              Jos Ainon hukkuminen olisi sitä miksi se tavallisesti käsitetään ei kristitty apostoli sitä Väinämöisen niskoille sälyttäisi.

                             

                              Virokannas hyväksyy uuden opin:

                                                                                                                    

                                               ”Ukko risti ripsahutti,

Kasti lapsen kapsahutti

Karjalan kuninkahaksi,

Kaiken vallan vartijaksi …”

                             

                               Virokannasta lienee yritetty tulkita Johannes Kastajaksikin kuten uskon edustajaa Jeesus-lapseksi. Sellainen tulkinta on kuitenkin yhtä mahdoton kuin mieletönkin. johannes Kastaja kastamassa Jeesus-lasta, joka syyttää Väinämöistä tahattomasta morsiamensa hukuttamisesta, jolloin Väinämöinen syytöksestä synkistyneenä hyppää ruuheensa ja soutaa Saimaalle … Ei. Kalevalan usko on niin tiivistä ja keskitettyä, että kirjaimeen takertuminen tuottaa kerrassaan kummia tuloksia. Se mitä tästä runon kohdasta on luettavissa, näyttää pikemminkin olevan, että Virokannas tosiaankin on toisen ja uhrittoman uskon tai uskonsuunnan edustaja. Hän hyväksyy kristinuskon, siitä huolimatta, että Väinämöinen on esittänyt vastalauseensa. Tämä osoittaisi mahdollisesti, että kalevalaiset uhritoimitukset olivat muodostuneet sellaisiksi, että niiden verisyys oli vieroittanut kansan Väinämöisestä ja lisännyt Virokannas-suuntauksen kannatusta.

                                                                                                                    

                                               ”Siitä suuttui Väinämöinen,

Jopa suuttui ja häpesi,

Itse läksi astumahan

Rannalle merelliselle.

Tuossa loihe laulamahan

Lauloi kerran viimeisensä,

Lauloi vaskisen venehen,

Kuparisen umpipurren.”