VÄINÄMÖINEN JA INKAT

                             Olemme jo aikaisemmin nähneet, että muinaisuuden kansat eivät arvostaneet asioita niille uhratun palstatilan mukaan, vaan keskittivät sanomansa äärimmilleen, tiiviimpään mahdolliseen kuvaan.

                             

                             Tiedotuksen lyhyys ei ole todistus asian mitättömyydestä.

                             

                             Että näinkin itsestään selvästä asiasta on huomautettava, johtuu siitä, että koko ymmärryksemme on tottumusten orja ja ajatuksemme kaikkea muuta kuin vapaa.

                                    

                                   ”Lauloi vaskisen venehen,

Kuparisen umpipurren.”

                             Näyttää siltä, että alus on tavallisesti käsitetty jonkinlaiseksi ruuheksi yksinomaan siitä syystä, että Kalevalamme kuittaa sen kahdella rivillä. Myöskin on otaksuttu itsestään selvänä asiana, että vene tarkoittaa aina pikkupurtiloa, siitäkin huolimatta, että Kalevala monessa kohdin antaa runsaammat mitat: Satalauta, satahanka. Ja yksi Väinämöisen aluksista on kyllin suuri ”soutoa sa´an urohon, ilman istua tuhannen”.

                             

                            Tiedot ovat summittaisia, mutta asiaton liioittelu ei ole Kalevalalle ominaista. Se käyttää tähtitieteellisiä mittoja puhuessaan avaruuden asioista, ei kerskuakseen maallisilla saavutuksilla. Laivoista puhuessaan se liikkuu inhimillisten mittojen piirissä. Umpipursi määrittelee aluksen kannelliseksi ja osoittaa laivanrakennuksen ehtineen pitkälle.

                           

                             Kupari tässä yhteydessä on myöskin otettava vakavalta kannalta. Rauta ja kupari esiintyvät Kalevalassa toistensa synonyymeinä, mikä aiheutunee siitä, että metallin merkki on yksi ja yhteinen, alun perin kuparia tarkoittava.

                            

                             Kalevalan kuvauksen laivanveistosta ja merenkäynnistä ovat monet ja asiantuntevat. Niiden selitykseksi ei riitä koko Neuvostoliiton alue tundrineen ja aroineen. Bjarmit ehkä kylläkin purjehtivat Jäämerta, mutta sijoittaa Kalevala sinne käärmeineen, auringonpalvojineen ja sateentekijöineen! – Kalevala on kotoisin huomattavasti eteläisemmästä todellisuudesta.

                                                                                       

                                   ”Vaka vanha Väinämöinen

Itse istuvi perähän,

Läksi selvälle selälle …”

                             Lausuttuaan erinäisiä tähtitieteellisiä uhkauksia purjehtii Väinämöinen pappeineen

                                                                                       

                                   ”Yläisihin maaemihin,

 Alaisihin taivosihin.”

                             

                             Siis ehkä lähinnä kohti taivaanrantaa eikä tämä sano mitään matkan lähtökohdasta, mutta johonkinhan meidän on sekin sijoitettava.

                             Kysymys on melko monipuolisesta ja monessa suhteessa hyvin pitkälle kehittyneestä kulttuurista. Ajankohta ensimmäinen tai toinen Kristuksen jälkeinen vuosisata. Missä päin maapalloamme löytyisi niin tuntematon kohta, että tällaista saattaisi tapahtua ilman, että se jättäisi suurempia jälkiä aikakirjoihin?

                             Ehdotukseni ja lisäksi luultavasti ainoa kohta, joka voi tulla kysymykseen lähtökohtana, sijaitsee suunnilleen nykyisessä Etelä-Vietnamissa, jossa muutaman Kristuksen jälkeisen vuosisadan aikoihin vielä kukoisti valtio, jonka kiinalaiset muistiinpanot tuntevat nimellä Funan, ja jolla saattaisi olla jotain tekemistä asiamme kanssa. Neljäsataa-luvulla tämä valtio näyttää kadonneen ja muistomerkit käyvät sanskriitinkielisiksi. Vielä puolisen vuosituhatta lisää ja Vietnamin nykyiset asukkaat alkavat hiljalleen saapua alueelle. – Jossakin noilla tienoin pitäisi Väinämöisemme lähtökohdan sijaita.

                             Ja miksi hän tuli juuri Keski-Amerikkaan?

                            Siksi, että auringonpalvojan ainoa luonnollinen purjehdussuunta on kohti auringonnousua.